Eilen aamulla Nici sonti ympäri kämppää ja tietysti juuri matoille kuitenkin vielä suht kiinteää ulostetta. Aamupäivä meni niitä pyykätessä ja ulkona juostessa, ettei tulisi sisälle enempää. Masu on siis jostain mennyt sekaisin tai kuulin Suskulta, että tämmöistä on liikkeellä. Lottahan oli mahataudissa pari viikkoa sitten, eli voi olla vielä sitäkin. Juuri ennen töihin lähtöä siivosin vielä eilen yhdet kasat ja pelottavin tunnelmin lähdin töihin.. Vielä sielläkin mainostin kaverille, että ei se sänkyyn tee tarpeitaan, kun on nukkumapaikka. Niinkun ei tähänkään asti ole edes pissinyt ikinä mihinkään petiin.
Kotiin tullessa sitten toivoin kuvittelevani ilkeän lemun ja suunnistin huoneeseeni...lattialla ei näy mitään, ei edes pissiä, mutta... sänky ihan täynnä sitä itseään!!! Ja vielä parit pissit vissiin päälle. Tuo oli pitänyt sitä sitten yleisenä käymälänä.  Myös rahilla oli jotkut lätäköt, varmaan ne sitten oksennusta. Jes. Ilta sujui sitten mukavasti pyykätessä vähän lisää... Yö meni rauhallisesti, tosin toinen huusi kovasti, joko nälästä tai varmaan on masukin vähän kipeä. Pari kertaa käytiin pihalla ripuloimassa ja aamulla oksensi vaahtoa. Nyt keitän riisiä ja kohta saa maistella vähän siitä lientä. Saapi nähä mikä show on odottamassa kun meen taas pitkäksi iltavuoroksi töihin...