Noniin nyt on "lomat" lomailtu ja paluu arkeen koitti eilen. Eilen oltiin Nicin kanssa tehosterokotuksella ja hmmh, aikamoinen reissu olikin. Meillä kun on täällä nyt oikein kunnon mörköilykausi menossa. Kaikki on jännää ja kaikelle pitää haukkua ja murista, kiva. Seinäjoella hää pelkäsi jääkaappia. Toisesta suunnasta meni lopulta ohi, mutta toiseen suuntaan ei millään, aina piti kiertää olohuoneen kautta.. Kotona haukuttiin sitten naapurin mummot. Ja eläinlääkärissä kiljui minkä ehti. Isotteli myös kolme kertaa isommille koirille ;) Rokotusta ei edes huomannut, ja lääkäritäti oli ihan huippu kiva! Kyllähän se siitä sitten rauhottu, tais tulla väsy.
Kolmella viimesimmällä pidemmällä automatkalla on myös aamupöperöt oksennettu häkkiin. Aika jännä, että nyt yhtäkkiä ilmestyi tämä matkapahoinvointi, kun kuitenkaan tähän asti ei ole ennen sitä ollut.
Vuodatuksen nimissä tilitän vielä vähän lisää. Nyt on huolenaiheena luoksetulo. Pitää kyllä mua silmällä ja tulee kutsusta (yleensä) luokse, mutta jää hillumaan vähän matkan päähän, eikä hihnaan laittamisesta saati kiinniottamisesta ole puhettakaan. :( Tähän täytyy saada pian muutos, kun vaan tietäisin miten :/
Saapi nähdä mitä huominen tuo paukkeineen tullessaan. Lottahan pelkäsi nuorempana pauketta, mutta nyt korkeintaan vähän ihmettelee tuollaista kotirauhan häirintää. Oli muuten taas tänään siivonnut äidin sängyssä, mukava yllätys kun äiti tulee kotiin ;)