Eilen oltiin kaupunkikävelyllä Tampereella. Käppäiltiin keskustassa ja poikettiin myös rautatieasemalla. Jännäähän se oli, mutta mitään isompia paniikkikohtauksia ei tullut :) Samalla reissulla poikettiin myös M&M:ssä hakemassa uusi ruokasäkki ja mukaan tarttui myös nimilaatta Niksulle. Hienosti penne taas matkusti, kyllähän se vielä vähän aikaa protestoi silloin tällöin mutta suurimmaksi osaksi matkat sujuu hiljaisuudessa koiran osalta.
Eilen sitten huomasin, että heiluva hammas oli kadonnut :) Nyt on sitten komee irvistys poitsulla. Ostin eilen myös juuri jyrsimiseen N:lle uuden lelun (korvikkeeksi sukkien takavarikoimisesta).
2115604.jpg
Lotta reppana joutuu käyttämään housuja, kun pissiä tiputtelee aika paljon varsinkin yöaikaan. Eilenkin alkuyöstä kun hamuilin peittoa osui käteni mukavasti märkään länttiin siinä. Lotalla on tuohon vaivaan lääkesiirappia, mutta en ole nyt vähään aikaan antanut kun oli masu sekaisin. Täytyy taas jatkaa kuuria.

2115599.jpg
Pusu kaverille!